30 kesäkuun, 2021
Pasi Markkanen
Sinä kesänä oli aikomus saada lohta. Olihan edellisenä kesänä Näätämöjoki kuhissut lohia, ja joitakin oli rannallekin saatu. Nyt retkikuntaa oli laajennettu kahdella kalamiehellä, jotka erämaan keskelle saapuivat ilmateitse pienellä lentokoneella. Koko kesä oli retkeä suunniteltu, nyt oli aika ryhtyä tositoimiin. Odotukset olivat korkealla.
Vuodet eivät kuitenkaan ole veljeksiä, näin sanonta kuuluu. Kuiva ja lämmin kesä oli tyrehdyttänyt joen vesimäärän ennätyksellisen alas veden lämpötilan ollessa lohta ajatellen liian korkealla. Se ei kuitenkaan kalamiehiä lannistanut, jokaisen heiton takana oli ajatus lohen tärpistä. Vaan hiljaista oli. Kolmen päivän aikana heitettiin tuhansia heittoja ilman yhtäkään lohitärppiä. Muutamia harjuksia lukuun ottamatta joki tuntui olevan tyhjä kaloista – varsinkin lohista.
Viimeisenä kalapäivänä kohtasimme toisia kalamiehiä. Komean jokiharjun päältä he huutelivat: ”Tuleeko kalaa!” Vastaus jäi antamatta. Illalla olimme jo luovuttaneet ja istuimme nuotiolla. Tuolloin vastarannalta alkoi kuulua mekastusta ja sieltähän vastarannan huutelijat saapuivatkin saman kosken ääreen. Seuratessamme heidän tekemisiään huomasimme nuorten miesten olevan kovasti humalassa.
Hetken levähdettyään toinen kalastajista horjui jokirantaan ja alkoi heittämään perhoaan. Siinä kahlatessaan muutaman promillen humalassa tilanne alkoi näyttää jo vaaralliselta. Veteen kaatuileva kalamies kasteli itsensä ja palasi jupisten asentopaikalleen kuivattelemaan varusteitaan. Sitten oli toisen vuoro, hän oli vähintään yhtä huonossa kunnossa.
Kalamies aloitti perhonsa heiton ihan tulipaikkamme kohdalla rannan toisella puolen. Muutaman heiton jälkeen hänen vapansa taipui – kala oli kiinni. Siinä meidän silmiemme edessä umpihumalassa ollut kaveri nosti joesta komean lohen. Nuotiolla katselimme tovin toisiamme hieman epäuskoisen näköisinä. Kolmen päivän turhien ponnistustemme jälkeen tilanne tuntui epätodelliselta. Totta se kuitenkin oli. Aplodien kera onnittelimme kalamiestä, joka hoiperteli esittelemään kalaa kaverilleen. Myöhemmin saimme vaihtaa muutaman sanan heidän kanssaan evankeliumin ollessa siinä läsnä.
”Lohta ei oteta, jos sitä ei anneta”- sanonta piti jälleen paikkansa. Me uskon-veljet olimme uskaltaneet rukoilla Herralta myös kalasaalista. Rukoukseemme tullut vastaus meni kuitenkin väärään osoit-teeseen, siltä ainakin tuntui. Vääjäämättä tuli mieleen kohta Raamatusta: ”Hän antaa aurinkonsa nousta niin pahoille kuin hyvillekin ja antaa sataa niin vanhurskaille kuin väärintekijöillekin” (Matt.5:45). Jumala osoittaa hyvyyttään kaikille ihmisille luomakuntansa kautta, ilman ansiota. Tämän totuuden edessä retkikuntamme löysi itsensä nöyrältä paikalta.
Ja jospa vastarannan kalamiehet tavattaisiin kerran taivaan kodissa….