“Antakaa lasten tulla minun luokseni, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta!” - Jeesus

Lapsityö

Lapsityössä huolehdimme, että myös seurakunnan pienimmillä olisi tilaa kasvaa osana seurakuntaperhettä. Toimintaamme suunnitellaan 0-11-vuotiaille sekä perheille yhteiseksi tekemiseksi. Kokoontumisissa lapset saavat leikkiä, ystävystyä, tutustua Raamatun kertomuksiin sekä kysellen pohtia uskoon liittyviä asioita. Myös lasten vanhemmat ja huoltajat huomioidaan, ja otetaan mukaan avustamaan yhteisessä tekemisessä.

Lastenleiri 27.-29.7.2026

Tervetuloa lasten kesäleirille!

Leireilemme tänä vuonna Karhun leirikeskuksessa, Iissä (Leirikeskuksentie 32, 91100 Ii). Leirimme teema on ”Suurempi suunnitelma” – pääsemme hyppäämään mukaan Joosefin elämän jännittäviin vaiheisiin ja oppimaan, kuinka Jumala on uskollinen ja pitää lupauksensa! Leirin sisältö on suunnattu 6-11-vuotiaille, mutta sitäkin nuoremmat pääsevät osallistumaan huoltajansa kanssa!

Leirin ohjelmaan kuuluu raamiksia (Raamatun opetusta ikätasoisesti), ryhmäaktiviteetteja, iltanuotioita hauskoine ohjelmanumeroineen, hyvää ruokaa, uintia ja saunomista, sekä muita pelejä, kisoja ja askartelua!

Leirin hinta on 50€/leiriläinen (sisaralennus -10€).
Päiväleiriläinen (osallistuu leirin ohjelmaan päivällä, nukkuu yön kotona) sisaralennuksen hinnalla (40€/leiriläinen).

Ilmoittautuminen aukeaa 1.6. alla olevassa linkissä.
Ilmoittautumisaikaa on 15.7. saakka!
https://forms.cloud.microsoft/e/bt4YUm72nf

Lisätiedot: Camilla Kuronen (lomalla 1.6.-30.6.)
040 145 3200 / camilla.kuronen@ohsrk.fi

Lapsityön päätoimintamuodot ovat:

Jumalanpalveluksen lastentilaisuudet

Seimi (0-3-vuotiaiden vapaa leikkialue), pyhäkoulu (4-8-vuotiaat) ja Minikipinä (9-11-vuotiaille).

Kerhotoiminta

Viikottain kokoontuva Toppilan tyttökerho, joka toinen viikko (parittomat viikot) kokoontuva Royal Rangers –partiokerho.

Royal Rangers-kevät 2026
12.2. Askartelua (srk)
26.2. Lumi (tästä eteenpäin kodalla)
12.3. Rakovalkea
14.-15.3. Yö kodalla!
26.3. Frisbeegolf
9.4. Jääturvallisuus
23.4. Työkalujen huolto
7.5. Kivien maalausta
21.5. Kevätjuhla!

Lisätietoa saat lapsityön koordinaattorilta, sekä Royal Rangers- toiminnasta osoitteesta rroulu6@gmail.com.

Jippii-kuoro

Jippii-kuoro on kesätauolla. Laulujen pariin palataan jälleen syyskuussa!

Lisätietoja ja kyselyt: Camilla Kuronen
040 145 3200, camilla.kuronen@ohsrk.fi

 

Tapahtumat ja leirit

Järjestämme lastentapahtumia sekä lastenleirejä. Osallistumme yhteiskristillisiin kampanjoihin Oulussa mahdollisuuksien mukaan.

Yhteyshenkilö

Camilla Kuronen

Camilla Kuronen

Lapsityön koordinaattori
camilla.kuronen(at)ohsrk.fi
040 145 3200