30 elokuun, 2021
Kauko Uusila
Toinen osa
Tällä Kristuksen herruuden alaisella yhteiselolla on oma tarkoituksensa. Se hioo ja täydellistää meitä niin, että kerran me eheinä ja täydellisesti sovimme yhteen. Jumala ei hylkää ketään puutteellisuuden vuoksi. Sen voi kyllä tehdä toinen ihminen. Meidän erilaisuudestamme ja epätäydellisyydestämme huolimatta Kristuksen rakkaus on se tekijä, joka sitoo meidät toisiimme pysyvin sitein.
Raamattu, Jumalan Sana, on täynnä kehotuksia, jotka velvoittavat meitä rakastamaan, auttamaan, vastaanottamaan, tukemaan ja sietämään toinen toistamme. Ei suinkaan meidän ongelmamme olekaan asian tiedostamisessa tai totuuden tuntemisessa, vaan sen todeksi elämisessä. Tällä onkin selkeä suhde meidän hengellisen kypsyytemme kanssa.
Kypsyyttämme mitataan siinä, miten me toinen toisiimme suhtaudumme. Kun olemme kypsässä ja kasvaneessa jumalsuhteessa sekä tasapainossa oman itsemme kanssa, tuottaa se syvempää, varttuneempaa ja sietokykyisempää suhtautumista kanssamatkaajaamme nähden.
Onhan luonnollista, etteivät hyvät ihmissuhteet, edes uskovien keskuudessa, ole helposti saavutettavia asioita. Kukaan ei yritä väittää, että yhteiselomme seurakuntana olisi mutkatonta. On tehtävä lujasti töitä, jotta saavuttaisimme hyvät keskinäiset suhteet. Ne kun eivät itsestään synny. Vaikka olemme Jeesuksen pelastamia, emme kuitenkaan ole täysin vapaita synnin aiheuttamista ongelmista. Olemme sittenkin vain ihmisiä.
Meissä on asioita, jotka vaikuttavat persoonallisuuteemme. Meillä on eriäviä mielipiteitä asioista. Omaamme erilaisia mieltymyksiä. Miten voisimmekaan odottaa, että tällainen erilaisten ihmisten joukko mutkattomasti sulautuisi yhdeksi? Kiitos Jumalalle, hänen avullaan se on kuitenkin mahdollista.
Joku on joskus verrannut seurakuntaan liittymistä ja kuulumista avioliittoon. Ensin kaikki on ihmeellistä ja ihanaa, mutta kun kuherruskuukausi on ohi, alkavat viat ja puutteet ilmaantua. Ihan kuin joku olisi poistanut siteet silmiemme päältä, ja yhtäkkiä edessämme onkin karu todellisuus, joka ei aina miellytä. Huomaamme olevamme edelleenkin erehtyväisiä, heikkoja ja epätäydellisiä toisten samankaltaisten joukossa. Voi olla niin, että ajan kuluessa tämä kielteinen puoli nousee yhä enemmän pinnalle ja meiltä unohtuu kaikki kaunis. Mutta eihän avioliittokaan siihen pääty, jos yhteiselo ei aina ole ihan täydellistä ja mutkatonta.
Tällaisessa kriisitilanteessa voimme reagoida erilaisin tavoin. Saatamme jättää seurakuntamme ja lähteä etsimään muualta sitä ”täydellistä” joukkoa, josta ennen pitkää huomaamme, ettei sellaista ole olemassakaan. Toinen saattaa hylätä seurakunnallisen yhteiselon ”epäpyhien teeskentelijöiden” kanssa ja päättää ”seurata yksin ja vain ja ainoastaan Jeesusta”. Me voisimme kyllä myös reagoida asiaan kypsällä tavalla, tunnustaen omat ja toistemme puutteet. Sietäen toinen toistamme etsisimme Herran muuttavaa työtä keskuuteemme.