Toivo

Juan Castillo

Toivo on jotain mitä meillä on nyt, mutta samalla se on juurtunut siihen, mitä meiltä vielä puuttuu. Toivo on kuin laastari tai laina. Se antaa meidän omistaa haluamme ennen kuin on meillä oikeasti on tuo jokin. Todellisuudessa toivo on myönteinen asenne puutteeseen. Toivon vastakohta on epätoivo. Epätoivo, aivan kuin toivo, on riippuvainen haluamamme asian puutteesta. Epätoivo on kielteinen asenne puutteeseen. Katsotaanpa konkreettista esimerkkiä. Haluaisin nähdä lasteni kasvavan terveiksi ja neuvokkaiksi teini-ikäisiksi. Kyseessä on rehellinen halu. Minulla ei ole vielä toivomiani terveitä ja neuvokkaita teini-ikäisiä, koska lapseni ovat pieniä. Tässä mielessä minulta puuttuvat terveet ja neuvokkaat teini, jotka haluaisin.

Toivo on jotain, mitä voin vaalia lasteni kasvuun ja kehitykseen liittyen, mutta epätoivo on myös vaihtoehto. Jos valitsen toivon, alan rakentamaan polkuja ja kehittämään kotona tapoja saavuttaakseni sen hetken, kun lapseni ovat teini-ikäisiä. Tässä terveiden ja neuvokkaiden teinien näkemisen toivossa voin levätä. Jos valitsen asenteekseni epätoivon, voin huolestua ja turhautua ja hyvin todennäköisesti luen liikaa lasteni huonoihin tekoihin nyt. Siten luon surullisia ja murskaavia mielenmaisemia tulevasta päässäni, mikä sitten varastaa rauhani. Miten helppoa onkaan hypätä toivosta epätoivoon, mutta miten vaikeaa onkaan toivoa uudelleen.

Apostoli Paavali antaa meille uskon määritelmän. Hänen ajatuksena uskosta on juurtunut toivoon. Haluamme nähdä Herramme, mutta emme näe häntä vielä. Me haluamme elää hänen valtakunnassaan täysin, mutta toivomme ei ole vielä täyttynyt. Meiltä puuttuu Kristuksen täyteys, mutta silti me kaipaamme sitä. Kristuksen täyteyden kaipuu ei ole välttämättä mitään pahaa, vaan se on jotain mitä tarvitsemme ja mitä kohti taivumme. Silti meillä ei ole Kristuksen täyteyttä.

Kukaan ei voi sanoa, että Jumalan valtakunta on kokonaan läsnä. Synti, kärsimys ja sairaudet ympäröivät meitä vielä. Siksi toivo keventää sydämemme halua nähdä Kristuksen täysi ilmestyminen. Täydellinen ilmestyminen on tavoite, jota meillä ei ole vielä ja joka on samaan aikaan moottori, joka antaa virtaa elämäämme.
Kristillinen toivo on absoluuttinen toivo. Toivomme näkevämme Jumalan valtakunta ilmestyvän maan päälle. Toivomme näkevämme Jeesuksen Kristuksen kaiken Herrana. Mitään näistä asioista emme omista vielä. Jeesus on kyllä minun Herrani, silti teen päivittäin syntiä. Toivon kuitenkin, että eräänä päivänä kasvan Kristuksen luonteen korkeuteen. Se on toivoni.

En omista mitään. Haluan kyllä. Haluan rauhaa ja rakkautta, en kuitenkaan omista näitä, en täydellisesti. Voin toivoa, sillä minulta puuttuvat nämä kaikki. Paavali ymmärsi tämän ja hän toistaa itseään jatkuvasti: En enää elä minä, vaan Kristus minussa. Pidän kaikkea muuta arvottamana roskana. Kuolema on minulle voitto. Nämä lauseet kuulostavat epätoivolta, mutta oikeastaan ne kantavat syvintä koskaan olemassa ollutta toivoa: Jumalan valtakunnan täyden ilmestymisen toivoa.

Usko merkitsee eräänlaista sokeutta tulevaisuudelle, luottamusta siihen, että saamme vielä nähdä Jumalan valtakunnan ilmestymivän täydellisesti. Tosiaan hulluutta, sanoo Paavali. Hulluutta niille, jotka suosivat epätoivoa. Tästä syystä järkeilyyn suuntautuneet aivot näkevät toivon harhana. Kuitenkin joka ilta meistä jokainen menee nukkumaan toivoen sisäisesti heräävänsä seuraavaan aamuun. Jos kysyt minulta, elän mieluummin toivossa kuin epätoivossa. Kyllä, minulta puuttuu kaikki, mutta minulla on toivoa ja se riittää.