Jumala onkin… antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman…, että jokaisen polven on notkistuttava Jeesuksen nimeen… ja jokaisen kielen on tunnustettava…, että Jeesus Kristus on Herra.

 Fil.2:4-11, RK

Sana Jeesus on nimi, joka herättää ihmisissä monenlaisia reaktioita. Jotkut osoittavat välinpitämättömyyttä, toiset tuntevat ärtymystä. Monet ajattelevat sitä vain pilkallisessa ja rienaavassa mielessä. Mutta niille, jotka tuntevat Jeesuksen Herrana ja Vapahtajana, hänen nimensä on kallisarvoinen ja korkeampi kuin mikään muu – jonakin päivänä taivaassa he kumartuvat omasta halustaan hänen edessään.

Raamatun aikoina nimet annettiin edustamaan henkilön luonnetta, ja tämä pätee myös arvonimiin, joilla Jeesus tunnetaan:

Sanalla Herra tarkoitetaan hänen jumaluuttaan. Jeesus oli olemassa ennen aikojen alkua Jumalan ikuisena Poikana, eikä Hänen jumaluuttaan koskaan keskeytetty, tai kuten tänä päivänä voitaisiin sanoa, asetettu ”pitoon”.  Ei edes silloin, kun hän nöyrtyi ottamaan ihmisen muodon.

Nimi Jeesus tarkoittaa hänen ihmisyyttään ja tehtäväänsä. Tämä oli hyvin yleinen nimi juutalaisten keskuudessa. Se on nimi, jolla Vapahtajamme tunnettiin ihmisenä. Nimi Jeesus tarkoittaa ”Herra on pelastus, Herra pelastaa”, ja juuri sitä hän tuli tekemään: ”sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä” (Matt. 1:21, RK).

Sana Kristus tarkoittaa ”Messias”, ”voideltu” (Joh.1:41). Jeesus täytti täydellisesti kaikki Vanhan testamentin profeetalliset ennustukset, jotka puhuivat Messiaan ensimmäisestä tulemisesta. Jäljellä olevat messiaaniset profetiat tulevat toteutumaan täysin, kun Hän palaa maan päälle Kuninkaana.

Kun Pontius Pilatus puhui juutalaisille, hän lausui yhden Raamatun tärkeimmistä kysymyksistä: ”Mitä minä sitten teen Jeesukselle, jota kutsutaan Kristukseksi?” (Matt. 27:22, RK). Jokaisen ihmisen on vastattava tähän samaan kysymykseen, joka määrittää hänen ikuisen kohtalonsa. Jonakin päivänä sinäkin polvistut hänen edessään ja tunnustat, että ”Jeesus Kristus on Herra”. Tapahtuuko se sinun oman valintasi johdosta vai koska vasten tahtoasi sinun on se eräänä päivänä tunnustettava? Valinta on sinun. Se voi olla valintasi jo tänään.

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 2 viikkoa sitten

Se löytyi!

Lue lisää
Julkaistu 2 viikkoa sitten

Vanhemmuus kesälomalla?

Lue lisää
X