14 maaliskuun, 2023
Henna-Maria Tucker
Käsi pystyyn. Kuinka monessa perheessä sunnuntaiaamuna kaikuu: “Onko meidän pakko mennä?” Meillä välillä keskustellaan tästä jälkikasvun kanssa. Lapset voivat esimerkiksi sanoa, että siellä on tylsää! Ja tiedätkö mitä? Niin siellä voi ihan oikeasti heidän mielestään ollakin. Tylsää.
Tylsyyttä voi kokea eri syistä. Seurakunta ja lastentoiminta ei pysty kilpailemaan muiden viihdykkeiden kanssa. Meillä ei yksinkertaisesti ole resursseja tarjota maailman hauskinta toimintaa joka viikko. Vaikka huippuhetkiäkin on, viihde ei ole ensimmäinen päämäärämme. Toisaalta on lapsia, jotka luonnostaan tutkivat, lukevat ja kyselevät paljon hengellisistä asioista ja joiden kodeissa keskustellaan syvällisesti uskosta ja elämästä. Heille samat pyhäkoulukertomukset kymmenettä kertaa ovat tylsiä.
Jos perhe ei käy säännöllisesti seurakunnan kokoontumisissa, ne harvat hetket jolloin sinne tullaan voivat olla tylsiä, koska ystävyydet ja yhteisöllisyys on löydetty jostain muualta. Jos uskon asiat eivät perheessä ole muutenkaan esillä, kodeissa ei rukoilla eikä lueta Raamattua, voi lasten mielestä olla ihan turhaa käydä seurakunnassa. Siitä on tullut irrallinen osa arkea. Heillä voi olla myös epäilyksiä Jumalasta tai kristinuskon todellisuudesta. Tässä tapauksessa “satukirjojen” äärellä kokoontuminen on tylsää.
Ja totta kai olemme inhimillisiä emmekä aina jaksa ja halua lähteä liikkeelle. Keskustelin erään lapsemme kanssa asiasta ja annoin esimerkin arjen valinnoista, jotka eivät ole aina hauskoja, mutta jotka ovat hyväksi pitkällä tähtäimellä, kuten ruokavalio ja liikunta. Vaikka tätäkin juttua kirjoittaessani nakerran jäätynyttä piparkakkutaikinaa, pyrin tekemään syömisessä ja liikkumisessa päätöksiä, jotka ovat minulle hyväksi pitkällä tähtäimellä.
Lapset ja nuoret eivät pysty ajattelemaan kovin pitkälle tulevaisuuteen, ja syy on normaalia biologiaa. Aivojen etuotsalohko, joka säätelee ajatuksia ja tunteita, ei ole vielä täysin kehittynyt. Toiminnan suunnittelu, pitkäjänteisyys, vaativat päättelyketjut ja abstrakti ajattelu ovat vasta kypsymässä. He tarvitsevat vanhemman apua ja ohjausta päätöksenteossa – ja heidän esimerkkiään.
Jeesuksen vanhemmat menivät joka vuosi Jerusalemiin pääsiäisjuhlille (Luuk. 2:41). Jeesus meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan (Luuk. 4:16), samoin kuin Paavali (Ap.t. 17:2). Viikko toisensa jälkeen he olivat kasvaneet ymmärtämään yhteen tulemisen merkityksen. Siitä tuli yksi tapa julistaa, että Jumala on elämäni tärkein asia.