Kasperi Lintala

Miksi kukaan haluaisi palvella vapaaehtoisena? Se kuluttaa aikaa ja ihmisiä loppuun ilman kunnollista kiitosta, puhumattakaan asioiden muuttamisvaikeuksista paikoilleen jämähtäneessä seurakunnassa. Onko palveleminen todella näin mustavalkoista? 

Lyhyesti sanottuna kyllä ja ei. Vapaaehtoisten tekemä työ toki vaatii sen tekijöiltä aikaa, mutta voi olla myös voimavara palvelijoiden elämässä. Yhdessä rakennamme jotain, mikä hyödyttää koko yhteisöämme, ja jaamme yhteisen näyn rakastavasta seurakunnasta toisiamme tukien. Seurakunta on koti, jonka yhtenä tarkoituksena on kannatella yksilöitä osana yhteisöä, ja molemmat tarvitsevat toisiaan. Seurakunta ei toimisi ilman vapaaehtoisia, ja yksi palvelemisen kohokohdista onkin juuri yhteenkuuluvuuden tunne.  

Palveleminen on usein todella antoisaa. Onnistumiset seurakunnan keskellä ovat vahvistaneet omaa minäkuvaani, ja olen saanut kasvaa omissa heikkouksissani. Nuortenilloissa kokemani perusteella voin myös sanoa, että seurakunnassa palvelevat pysyvät helpommin mukana toiminnassa ja löytävät pysyviä ihmissuhteita. Jotta seurakunta voi käytännössä toimia perheenä, tarvitsemme jokainen näitä ihmissuhteita. Niiden kautta voimme saada rohkaisua myös elämämme muilla osa-alueilla. 

Joskus palveleminen voi kuitenkin olla rankkaa. Vapaaehtoisia on usein liian vähän, ja vastuu kaatuu välillä muutamien ihmisten päälle. Kaikki ei aina mene omien toiveiden mukaan, ja seurakunnan vanhoja tapoja voi olla haastavaa muuttaa. Seurakunnan ei kuitenkaan ole edes mahdollista olla täydellinen. Vajavaisten ihmisten rakentamassa seurakunnassa voimme vain kurkottaa kohti Kristusta ja tehdä parhaamme Jumalan sekä ihmisten palvelemiseksi. Seurakunta on juuri tästä syystä erinomainen ympäristö kärsivällisyyden kasvattamiseen. Voimme jokainen tehdä parhaamme ja olla jakamassa vapaaehtoisten työpanosta parhaaksi kokemallamme osa-alueella. 

Itselleni seurakunta on toiminut turvallisena kasvualustana, jonka ympäröimänä olen uskaltanut kokeilla uusia asioita palvelemisen kautta. Musiikin ja ylistyksen roolin kasvaminen omassa elämässäni on osittain seurakunnassa alkaneen junnubändin ansiota. Olen saanut rohkaisua seurakuntaperheestä ympäriltäni ja uskallusta jatkaa kehittymistä musiikin parissa. Haluan rohkaista jokaista seurakuntalaista tulemaan mukaan palvelemaan. Vapaaehtoisia ei ole koskaan liikaa ja heitä tarvitaan monessa eri tehtävässä. Kenenkään ei tarvitse olla valmis tai täydellinen omassa palvelutehtävässään. Meillä on lupa olla keskeneräisiä ja kasvaa yhteisömme ympäröimänä sekä kokeilla uusia juttuja. Just sua tarvitaan!

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 8 kuukautta sitten

Polte-sanomat

Lue lisää