Camilla Kuronen

Lunta satelee hiljalleen toimistonurkkaukseni ikkunan takana. On maaliskuun puoliväli, ja se tarkoittaa sitä, että harjoitteluni on ehtinyt jo yli puoleen väliin. Tämän tekstin ilmestyessä sitä on jäljellä enää neljä viikkoa. Aika on kulunut mielestäni sopivalla tahdilla, mikä on yllättävää – yleensä se tuntuu kuluvan joko liian hitaasti tai liian nopeasti.

Paluumuutto kotipaikkakunnalle oli minulle jännittävä kokemus. Toisaalta olin innoissani, että pääsisin näyttämään miehelleni omia lapsuusmaisemiani, mutta ennen muuttoa pohdin kuitenkin paljon sitä, minkälainen Oulu olisi kolmen ja puolen vuoden poissaolon jälkeen, ja erityisesti sitä, minkälainen seurakunta olisi. Tiesin tapahtuneista muutoksista ja rakennuksen isosta remontista, mutta eniten minua mietitytti se, miltä seurakunnan arki näyttäisi – varsinkin, kun kyseessä on oma kotiseurakunta, josta oli jo muodostunut tietynlainen kuva lapsuus- ja nuoruusvuosieni aikana. Ilokseni olen kuitenkin saanut huomata, että harjoitteluni on antanut minulle mahdollisuuden tutustua seurakuntaan aivan uudella tavalla, mikä on ollut erittäin antoisaa ja mielenkiintoista.

Alun perin minun ei pitänyt päätyä Ouluun. Olin jo lähestulkoon päättänyt lähteä ihan toiseen suuntaan, mutta eräs keväinen sunnuntai laittoi muutoksen liikkeelle. Viime toukokuussa koulun loputtua olin tullut käymään Oulussa lomaillakseni ennen kesätöitä.

Käyntini ajalle sattui juuri sopivasti edelliseltä vuodelta siirtynyt seurakunnan 90-vuotisjuhla, jonne sitten tulin uteliaisuuttani. Tuon tilaisuuden aikana ymmärsin, kuinka olin edelleen niin vahvasti kiinni tässä seurakunnassa ja ympärillä olevissa ihmisissä. Koin suurta yhteyttä seurakuntaan ja harmittelin sitä, kuinka en voisi enää palata (koska ajattelin lähteväni muualle opiskelujeni jälkeen), vaikka tuntui siltä, että jotain oli jäänyt kesken. Pitkin kesää ja syksyä ajatus Oulusta kuitenkin vahvistui ja tuntui yhä oikeammalta vaihtoehdolta, ja onnekseni siltä se tuntuu edelleen.

Kaiken kaikkiaan harjoitteluaikani tähän asti on ollut levollinen ja innostava kokemus. Olen saanut kohdata haasteita ja ylittää itseni, saanut rohkeutta ja paljon rohkaisua ympärilläni olevilta ihmisiltä, nähnyt työskentelyni tuloksia, saanut viisautta ja paljon ymmärrystä seurakunnassa työskentelystä. Olen kiitollinen tästä kaikesta harjoitteluni ohjaajalle, muille työntekijöille, koko seurakunnalle ja ennen kaikkea Jumalalle. On ilo olla täällä.

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 8 kuukautta sitten

Polte-sanomat

Lue lisää