“Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt”… Minkä tunnusteon sinä sitten teet, että me näkisimme sen ja uskoisimme sinua?… minä olen sanonut teille, että te olette nähneet minut, ettekä kuitenkaan usko… joka minun tyköni tulee, minä en heitä ulos.

 Joh. 6:22-71, KR33/38

Lukemamme Raamatun teksti kertoo meille, kuinka Jeesus kulki paikasta toiseen ja suuri ihmisjoukko seurasi häntä. Jeesusta seuraavilla ihmisillä oli monia erilaisia motiiveja. Joillakin tuo motiivi oli hyvinkin jalo, kun taas toisilla se saattoi olla enemmän tai vähemmän itsekäs. Tämä sama pätee myös meidän aikaamme. On tärkeää ymmärtää, mikä motivoi ihmisiä etsimään Jeesuksen apua elämäänsä.

Eiväthän kaikki, jotka häneltä apua etsivät, lopulta halua olla hänen seuraajiaan. Itse asiassa meidän jokaisen tulisi tutkia omaa kristillistä vaellustamme kysymällä itseltämme, mitä minä haluan häneltä? Kuinka sitoutunut olen olemaan hänen opetuslapsensa?

Useat niistä ihmisistä, jotka seurasivat Jeesusta, tekivät niin, koska heillä oli kiireellisiä tarpeita, joihin yksin Jeesus pystyi vastaamaan. Kaikkialla, missä hän kulki, oli sairaita. Riivaajien vaivaamia tuotiin hänen luokseen.  Monesti ne ihmiset, jotka uskovat pystyvänsä ratkaisemaan itse omat ongelmansa, eivät tiedä tai ymmärrä tarvitsevansa Vapahtajaa.

Toiset tulivat sensaatiota varten – näkemään merkkejä ja ihmeitä, tuntemaan jännitystä. Nykyäänkin jotkut ihmiset tulevat kirkkoon tai erilaisiin hengellisiin tapahtumiin etsien jonkinlaista hengellistä ”huippukokemusta”.

On kuitenkin hyvä muista, että kaikkien kokemuksien jälkeen on aina laskeuduttava arkisen elämän keskelle. Kun elämän haasteet kohtaavat sensaatiohakuisen ihmisen, hän usein unohtaa Jeesuksen varsin nopeasti. Hänet saattaa vallata suuri pettymys ja jopa katkeruus.

Mutta Jeesuksen opetuslapset seurasivat häntä, koska he todella uskoivat, että Hän oli Jumalan Poika (Matt. 16:16). Heidän sitoutumisensa ylitti tunteet. He halusivat tuntea Kristuksen, elää ja kulkea hänen kanssaan.

Näin vuoden vaihtuessa me usein teemme ikään kuin tilinpäätöstä kuluneen vuoden tapahtumista. Arvioimme onnistumisemme ja kompuroimisemme. Joskus mielemme valtaa suuri epätoivo, koska saldo saattaa mielestämme jäädä heikommalle puolelle. Samoin me saatamme tehdä itsellemme ja toisillemme lupauksia tulevan suhteen.

Joskus on hyvä pysähtyä – vaikka vuoden vaihtuessa – pohtimaan sitä, mikä elämässämme on kaikkein tärkeintä. Kiinnostaako meitä enemmän se, mitä Jeesus voi meille tehdä vai tahdommeko olla enemmän hänen kanssaan? Onko meille vaikeaa pysyä sitoutuneina ilman suuria vaikuttavia kokemuksia?

Fyysiset, henkiset ja hengelliset tarpeemme voivat vetää meidät Jeesuksen luokse, mutta eivät kykene ylläpitämään elämäämme ja vaellustamme hänen yhteydessään. Siksi sitoutumisemme hänen seuraajakseen on yhä elämämme keskeisimpiä asioita.

Kauko O. Uusila

X