Pasi Markkanen

Olen tullut siihen ikään, jolloin mieleen nousee näin joulun lähestyessä lapsuuden joulut. Joulun tunnelma, tavat ja tietysti ihmiset jättivät aikanaan jälkensä pienen pojan sielunmaisemaan. Eräs perheemme joulutraditio oli käynti joulukirkossa.

Joulukirkko järjestettiin tuolloin Sodankylän kivikirkossa aikaisin joulupäivän aamuna kello kuusi. Aattoiltaa oli valvottu pitkään, joten aamulla herääminen oli kovin vaivalloista. Äiti ja isä olivat kuitenkin määrätietoisia, ja pian ulkovaatteet olivat päällä. Lämmintä vaatetta tarvittiin, koska aamulla saattoi olla pakkasta lähemmäs 30 astetta. Matkalla auto ei ehtinyt paljoa lämmetä, eikä isossa kirkossakaan kovin lämmin ollut.

Tunnelma kirkossa oli kuitenkin ainutlaatuinen. Aidot kynttilävalaisimet toivat valon ja tuoksun hämärään kirkkoon. Ihmiset istuivat hiljaa paikoillaan ilmapiiriä kunnioittaen. Siinä tilaisuutta odotellessa oli aikaa katsoa ympärilleen ja tutkia kirkon sisällä olevia yksityiskohtia: urkuparvea, urkujen pitkiä pillejä, ylhäälle nousevaa saarnastuolia, sakastin ovea, kirkon alttaria sekä alttaritaulua.

Alttaritaulussa Jeesus seisoi kädet ojennettuna viistosti ylöspäin opetuslasten ollessa kumartuneena hänen ympärillään. Jeesus oli kuvattu luokseen kutsuvana sekä kaiken kunnioituksen ansaitsevana.

Toinen mieleenpainuva yksityiskohta oli saarnastuolin edessä kankaiseen ryijyyn kirjailtu teksti. Siinä luki ”Maa, maa, maa! kuule Herran sana!”.
Urut alkoivat soida, kirkkokuoro viritti laulunsa, kirkkokansa lauloi ja pappi saarnasi joulusaarnan. Sitten oli aika palata kotiin, kömpiä takaisin sänkyyn ja jatkaa keskeytyneitä yöunia.

Näin vuosikymmeniä myöhemmin saarnastuolin tekstiilin sanat ovat jääneet elämään. Tullessani opiskeluaikana Oulussa uskoon Jumalan sana alkoi elää minulle.

Ajatellessani omaa elämääni ja palvelutehtävääni sekä seuratessani tätä aikaa Raamatun sanan merkitys on vain kasvanut. Se on edelleen Jumalan puheen pääkanava. Hän tulee sanansa kautta lähelle ja puhuu meille.
Jeremian kirjan kehotus ”Maa, maa, maa, kuule Herran sana” (Jer.22:29) on aina ajankohtainen. Saakoon tuleva joulun aika olla myös hiljentymisen aikaa. Aikaa, jossa voimme kuulla Jumalan puhuvan sanansa kautta.
Siunattua joulun aikaa.

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 6 kuukautta sitten

Polte-sanomat

Lue lisää