Psalmi 23, KR 33/38

Tämänkertainen tekstimme on todennäköisesti yksi Raamatun parhaiten tunnettuja ja rakastetuimpia kohtia. Se on täynnä lohduttavia kuvauksia vihreistä laitumista, virvoittavista vesistä, juhlapöydästä ja ylitsevuotavasta maljasta, jotka kaikki viittaavat vahvistumiseen, virkistymiseen ja Jumalan runsaaseen hyvyyteen ja armoon.

Mutta psalmin keskellä, jakeessa 4 on ”pimeä laakso”. Saatamme kokea kiusausta ajatella, että tämä jae ei sovi tekstiyhteyteen, mutta tosiasiallisesti se välittää ydintotuuden uskovan elämästä. Vaikka paimenemme ohjaa ja huolehtii meistä jatkuvasti, koemme vaikeuksia, kärsimyksiä ja pimeyttä. Se on osa elämäämme tässä langenneessa maailmassa.

Jumala antaa kuitenkin hämmästyttäviä lupauksia keskellä näitä pimeitä laaksoja. Emme koskaan joudu kulkemaan niiden läpi yksin, koska Herra on luvannut olla kanssamme. Vaikka emme voi tuntea Hänen läsnäoloaan, Hän on siellä. Hänen sanansa on ensisijainen lähde turvallisuudellemme, mistään muualta emme löydä etsimäämme ja tarvitsemaamme helpotusta. Kaikki omat selviytymismenetelmämme jättävät meidät tyhjiksi, mutta Raamatun sanat vakuuttavat meidät Jumalan rakkaudesta ja voimasta, joiden avulla voimme kestää ja jopa kasvaa vaikeiden kokemusten kautta.

Hyvänä Paimenena Jeesus suojelee ja ohjaa karitsaansa jokaisessa koettelemuksessa. Jos tällä hetkellä olet kulkemassa pimeän laakson läpi, muista, että Herra on kanssasi. Hänen hyvyytensä ja armonsa seuraavat edelleen sinua, koska sinun paimenesi ei koskaan hylkää rakkainta karitsaansa.

Kauko Uusila

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 6 kuukautta sitten

Polte-sanomat

Lue lisää