Esa Pieniniemi

Kempeleen palvelut kiinnostavat yrityksiä ja uusia asukkaita. Nyt ihastellaan ja ihmetellään, että Kempele on viimeksi saanut Oulusta Sirkuksen ja Meri Oulun teatterin, vaikka merta on vain muutama sata metriä! Kempeleen väkiluku lähestyy 20 000 rajaa, kun se oli vielä 1960-luvulla reilun 2000 asukkaan kunta. Se on kipuamassa maakunnan toiseksi isoimmaksi paikkakunnaksi. 

Hengellisessä elämässä on myös oma Kempele-ilmiö, ja tästä osoituksena oli viimesyksyinen seurakuntien yhteinen Se löytyi -tapahtuman Pop up -kappeli Zeppelinissä. Reilun viikon ajan Matteus-torin laidassa liiketila veti puoleensa monipuolisella ohjelmalla eteenkin lapsia ja nuoria. Torilla soittivat joka päivä eri musiikkiryhmät. Yhteinen todistus Jeesuksesta on poikinut miestyön kuukausittaiset aamukahvit ja seminaarilauantait sekä eteenkin Luterilaisessa kirkossa vapaaehtoisten aktivoitumisen. Kokoonnuimme syyskuussa vielä vuoden jälkeen yhteen puimaan mitä löytyi Mission 2022 jälkeen. 

Paikallista helluntaitoimintaa on leimannut Oulun seurakunnan läheisyys ja vain 10—15 min ajomatka rukoushuoneelle! Seurakuntalaisten määrä on parhaimmillaan ollut lähellä sataa ja ydinjoukko on ollut hyvin aktiivinen. Herätyksen aika 80-luvulla sai useat kotikokoukset kukoistamaan, ja kesän kohokohta oli telttajuhlat. Tilojahan on ollut isompien tilaisuuksien järjestämiseen, mutta pysyvä kokoontumispaikka on vaihdellut nuorisotiloista Työväentalolle, Kempele-opistolle ja palaten nyt Asukastuvalle.  

Katsomme eteen- ja ylöspäin, sillä seurakunta on myös palokunta, kun hengellisissä asioissa apua tarvitaan. Hätä ja tuska maailman on täälläkin näennäisestä hyvinvoinnista huolimatta suuri. Asukastuvan tilaisuudet jatkuvat Yhteys-iltoina. Etenkin nuorempaa väkeä kaipaamme mukaan. Kutsumme mukaan mm. Rantalakeuden väkeä lähikunnista. Eikä Kokkokankaalta ja Oulusalostakaan ole pitkä matka. Oululaiset ovat tervetulleita rohkaisemaan meitä. Seurakunnan puhujat ovat kiitettävästi vierailleet meitä rohkaisemassa. Rukoillaan Kempeleen puolesta, että Herra antaisi virvoituksen ajat. 

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 8 kuukautta sitten

Polte-sanomat

Lue lisää