Yrjö Kemppainen

Virvoketauolla Eino Ahosen vierellä Hämeenlinnan kesäkonferenssissa v. 1965. Takanani kuvassa näkyvät Aarno ja Raili Salmenkivi, jotka tekivät pitkän lähetystyöjakson Thaimaassa. Raili oli opettajani kansakoulun alaluokilla Posion Anetjärvellä 60-luvun alussa.

Apostoli Paavali kirjoittaa Roomalaiskirjeessä, että ihminen pelastuu uskomalla sydämessään Jeesukseen ja tunnustamalla uskonsa suullisesti. Minulla tuo sydämen usko syttyi jo lapsuusiässä. Äitini oli nuoruudessaan tullut uskoon ja hän eli uskoaan todeksi joka päivä, eikä se jäänyt meiltä lapsilta huomaamatta. Myös isäni tuli uskoon 60-luvulla, ja niiltä ajoilta on paljon muistoja lestadiolaisten seuratilaisuuksista. Niiden yhteydessä meillä poikaviikareilla oli omat touhumme, mutta ”toisella korvalla” kuuntelimme myös lauluja ja puheita. Paikallisen maallikkosaarnaajan pitämä pyhäkoulu kuului myös lapsuuden pyhäpäivien ohjelmaan.

Helluntailaisuus tuli minulle tutuksi, kun Salmenkivet tulivat opettajiksi kotikyläni koululle ja järjestivät työnsä ohessa hengellisiä kokouksia. Kaksi vanhempaa siskoani tuli noihin aikoihin uskoon. Toinen heistä kastettiin yhdessä joidenkin muiden kanssa Anetjärven rannalla järjestetyssä kastejuhlassa. Kasteelle menevää valkopukuista joukkoa katsellessani koin sisimmässäni pyhän liikahduksen ja ajattelin, että kunpa minäkin saisin joskus rohkeuden liittyä tuohon joukkoon. 

Oheinen kuva on otettu Salmenkivien ja siskojeni mukana tehdyllä matkalla Hämeenlinnan kesäkonferenssiin v. 1965. Sattumoisin löysin kuvan Eino Ahosen elämästä kertoneen kirjan sivuilta. Konferenssin ilmapiiri ja tapahtumat siellä puhuttelivat minua kovasti ja sisäinen kaipuuni vain vahvistui. Sitä lisäsi samana kesänä nykyisen mökkijärvemme rannalla järjestetty lastenleiri. Leirin pääjärjestäjänä toimi helluntaiherätyksen piirissä laajasti tunnettu ”leiriapostoli” Alarik Sandberg. Uskallus tunnustaa sisäisesti syttynyt uskonliekki ei tuolloin vielä riittänyt. Lisäsin kuitenkin iltarukoukseeni pyynnön: ”Jeesus, pelasta minut ennen kuin tulet noutamaan omiasi.” 

Noin 20 vuotta myöhemmin rukoukseeni vastattiin ja Jumala pysäytti minut jälleen pohtimaan omaa uskontilaani. Sisäinen kamppailuni ja hätä sielustani kasvoivat niin voimakkaaksi, että 14. elokuuta 1984 lähdin kesken työpäiväni Oulun Helluntaiseurakuntaan tarkoituksenani löytää joku uskonasioista tietoinen keskustelukumppani. Sellainen henkilö löytyi, ja niin löytyi myös sen tien pää, jota olin sisimmässäni läpi elämäni kaivannut. Sain myös rohkeuden tunnustaa uskoni, mennä uskovien kasteelle ja liittyä seurakuntaan. Olen valtavan kiitollinen siitä, että sain jo lapsuudessani kuulla sanoman Jeesuksesta ja myöhemmin elämässäni päästä Hänen armostaan osalliseksi. 

AIEMMAT TEKSTIT

Julkaistu 4 kuukautta sitten

Taivaallinen perhe

Lue lisää
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Saneerausremontti

Lue lisää
Julkaistu 4 kuukautta sitten

Se löytyi!

Lue lisää
X