Ja tehkää tämä kaikella rukouksella ja anomisella, rukoillen
joka aika Hengessä ja sitä varten valvoen kaikessa
kestäväisyydessä ja anomisessa kaikkien pyhien puolesta;
Ef. 6:18

Miksi Jeesus?

Tapasin suomalaisen nuoren miehen. Hän väitti kaiken elollisen voivan olevan jumala. Niinpä jalkojemme alla ollut ruohotupsukin oli jumala. Kerroin hänelle oman mielipiteeni radikaalisti: polkaisin ruohotupsua ja sanoin tämän ”jumalan” nyt kuolevan jalkani alla. Halusin näin havainnollistaa, kuinka pieni tällainen jumala olikaan ja miten mahdottomalta tällainen ajatus jumalasta kuulosti. Valitettavasti joidenkin käsitys kristillisestä uskosta jää ”eksoottisimpien” uskontojen ja uskomusten varjoon. Joku on sanonut osuvasti: jos ihminen lakkaa uskomasta kristinuskon Jumalaan se ei tarkoita sitä, että hän lakkaisi kokonaan uskomasta vaan sitä, että hän alkaa uskoa vaikka mihin.

Jeesus Kristus sanoi aikanaan itsestään : ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Nämä sanat haastavat jokaista ottamaan selvää, pitääkö tämä paikkansa. Itse yhdyn täysin näihin sanoihin. Ne ovat edelleenkin luotettavimmalta taholta lausutut sanat.

Ensinnäkin Jeesus Kristus on luotettava historiallisena henkilönä. Raamattu sekä raamatun ulkopuoliset historialliset kirjat kertovat hänestä. Jeesuksen elämä oli historiallisesti niin merkittävä, että länsimainen ajanlasku kiinnitettiin aikanaan hänen syntymäänsä.

Toiseksi Uusi Testamentti pitää sisällään silminnäkijätodistuksen Jeesuksen elämästä ja toiminnasta. Apostoli Johannes kirjoittaa: ”Mikä on alusta asti ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselleet ja käsin koskettaneet, siitä me puhumme…” . Apostoli Pietari kirjoittaa: ”Emmehän me seuranneet viekkaasti sepitettyjä taruja, kun teimme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan olimme hänen valtasuuruutensa silminnäkijöitä”. Lääkäri Luukas (Luuk.1:1-4) tutki tapahtumat tarkasti silminnäkijöiden kertomusten avulla ja tuli vakuuttuneeksi asioiden luotettavuudesta. Olipa Jeesuksen ylösnousemuksenkin todistajina yli 500 silminnäkijää. Tiede ei pysty selvittämään tapahtumien kulkua läheskään niin tarkasti kuin aikansa silminnäkijät.

Kolmanneksi. Raamatun ajan jälkeen sadat miljoonat ihmiset ovat kohdanneet ylösnousseen Jeesuksen. Heillä on jaettavaan sama kokemus: syntien anteeksisaaminen, varmuus ikuisesta osasta taivaassa sekä elämä Kristuksen kanssa. Viha voi muuttua rakkaudeksi, väkivalta lähimmäisen kunnioitukseksi, sisäinen vankeus vapaudeksi, anteeksiantamattomuus armahtavaisuudeksi jne. Vain Jeesus voi saada aikaan tällaista ihmisen elämässä. Hän on vaikuttanut maailman historiaan enemmän kuin kukaan muu. Vaikka maailmassa on noustu toistuvasti häntä ja hänen seuraajiaan vastaan, silti sanoma hänestä on saavuttamassa koko maailman. Koko läntisen maailman arvomaailmassa ja ihmiskäsityksessä on vielä nähtävissä hänen opetuksensa. Suomen itsenäisyydenkin keskeisenä perustuksena olivat kristillisestä uskosta nousevat arvot; lipussa liehuu vielä risti.

Itse kohtasin Kristuksen 26 vuotta sitten. Syntien sovitus, syvä tietoisuus taivaspaikasta sekä Pyhän Hengen vaikutus elämässäni ovat edelleen todellisuutta. Se mitä olen Hänen kanssaan kokenut ja nähnyt on sellaista, että olisi suoranaista hulluutta väittää Häntä ihmisen mielikuvituksen tuotteeksi.

Jeesus sanoi: ”Minä olen tie, totuus ja elämä.” Joh.14:6. Hän on sanojensa mittainen persoona. Siksi Jeesus.

 

-Pasi Markkanen-